perjantai 29. syyskuuta 2017

Retki Harakan saareen

Torstaina 21.9 meidän Suomi100-ilmiöviikkomme jatkui retkellä Harakan saareen. Saimme retkelle mukaan Kaisa-opettajan ja Harakan saarella meitä odotti Harakan luontokeskuksen ympäristökasvattaja Asta. Matkustimme bussilla ja raitiovaunulla Ullanlinnan laiturille, jossa laskimme viitan ja jäimme odottamaan venekyytiä. Venettä odotellessa syötiin ensimmäiset eväät. 



Venematka oli hauska ja jännittävä kokemus. Kun saavuimme Harakan saarelle, pääsimme ensimmäisenä tutustumaan akvaariotaloon. Akvaarioista löytyi Itämeressä eläviä kaloja ja muita eliöitä. Siellä pääsimme seuraamaan ujoa haukea sekä onkimaan puisia kaloja. Löysimme myös hiekan alta kurkistelevan kampelan. Akvaariotalo oli upea ja mielenkiintoinen paikka. Oppilaat saivat ympäristökasvattajilta vastauksia kaikkiin mieleen juolahtaviin kysymyksiin.




Pääsimme kiertelemään saarta tarkemmin ja vierailimme kasematissa sekä tutkimuslaboratoriossa. Samalla opimme saaren jännittävästä historiasta. Meillä on ollut uskomaton onni säiden suhteen, sillä tälläkin retkellä saimme nauttia auringonpaisteesta ja lämpimästä ilmasta. Toinen eväshetki pidettiin saaren korkeimmalla kohdalla sijaitsevalla näköalapaikalla.  


Viimeisenä pääsimme vieraiksi Wellamon valtakuntaan. Siellä muistelimme, mitä mereneläviä olimme akvaariotalossa nähneet ja lapset saivat pukautua mereneläviksi. Wellamon talossa oli mukavaa leikkiä meren asukkaita. 




Retki Harakan saareen oli todella onnistunut ja opimme paljon uutta. Onneksi pääsemme saarelle vieraiksi uudestaankin! Kyllä se vaan niin on, että tekemällä ja tutkimalla oppii :)

Retki Nuuksioon

Maanantaina 18.9 meillä oli koko koulun retki Nuuksioon. Bussit hakivat meidät aamulla koululta ja matka taittui mukavasti. Ilahdutimme bussikuskia Aapisen Aamu-laululla. 

Nuuksiossa bussit veivät meidät Haukkalammelle. Lähdimme yhdessä 1D-luokan kanssa luontopolulle. Nahkiaispolku on kahden kilometrin mittainen luontopolku, jonka tunnistimme käpymerkeistä. Osalle oppilaista Nuuksio oli tuttu paikka ja oppilaat kertoivatkin innokkaasti omia kokemuksiaan. Ope oli ensimmäistä kertaa Nuuksiossa. 




Luontopolulla ihmettelimme puita, lehtiä ja valtavia kiviä. Maasto oli vaihtelevaa ja välillä kiivettiin ylöspäin. Metsässä oli ihanan rauhallista. Pidimme ensimmäisen evästauon metsän keskellä. Kuinka hyvältä ruoka maistuukaan ulkona!



Oppilaista mukavia olivat suuret portaat ja pitkospuut. Välillä käveltiin kapeaa siltaa veden yli. Luontopolun varrelta löytyi myös tietolaatikoita, joihin sai kurkistaa. Opimme esimerkiksi sen, että Nuuksiossa asuu liito-oravia.  


Päivän toinen evästauko pidettiin Haukkalammen tuvalla. Sen jälkeen pelattiin parin kanssa luontobingoa. Bingossa tarvittiin sekä lajintunnistustaitoja että tarkkaa havainnointia. Lähes kaikki luontobingon lajit saatiin bongattua! Kun bussit viimein suuntasivat kohti koulua, oli kyydissä väsyneitä mutta onnellisia retkeilijöitä. 


Liikenne ja turvallisuus-viikko

Tällä viikolla teemana on ollut liikenne ja turvallisuus. Maanantaina meillä oli koko koulun yhteinen poistumis- ja suojautumisharjoitus. Harjoituksen yhteydessä keskusteltiin vaaratilanteiden ehkäisemisestä ja vaaratilanteessa toimimisesta. Aihe herätti oppilaissa paljon keskustelua. Lisäksi tällä viikolla suoritettiin jalankulkijan passia. Kävimme läpi liikennemerkkejä, turvallista tien ylitystä, pimeällä liikkumista ja autossa matkustamista.


Perjantaina teimme pienen vaikuttamiskampanjan. Maalasimme vanhoihin verhoihin viestin autoilijoille: MEKIN OLEMME LIIKENTEESSÄ. LUPAATKO AJAA VAROVASTI? Viimeisellä tunnilla marssimme julisteidemme kanssa ylikulkusillan pyörätielle ja pitelimme kankaita niin, että sillan ali ajavat autoilijat pystyivät ne lukemaan. Lisäksi vilkutimme autoille ja oppilaiden suureksi iloksi suurin osa vilkutti takaisin tai näytti peukkua. Erittäin onnistunut päätös meidän viikolle :) 




Lisäksi viikkomme mahtui mukavia vierailuja kun eskariopet vierailivat tiistaina ja perjantaina kummioppilaat olivat järjestäneet meille matematiikka- ja pelitunnin. Käsitöissä harjoiteltiin ompelua ja liikunnassa yleisurheilua. Lisäksi kävimme poseeraamassa koulukuvissa. Aapisen tarinassa tutustuimme uuteen ystävään Sami Saukkoseen. Mitähän kivaa meillä on luvassa ensi viikolla?