sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Talvipuuhia

Jippii! Koulun lähellä oleva kenttä on jäädytetty ja olemme päässeet luistelemaan! Luistelemassa on käyty kaikkien ekaluokkien kanssa sekä kummiluokan kanssa. Luistelut jatkuvat ensi tiistaina ja halukkaat pääsevät kokeilemaan ringeten pelaamista. 



Kuvistunnilla askarreltiin söpöjä käpyeläimiä. Suloiset ketut, oravat, pöllöt, kissat ja koirat pääsivät esille aulan vitriiniin koko koulun ihasteltaviksi. 



Oppilaat saivat viime viikolla omat lukuvihkot. Lisäksi haimme Tapulikaupungin kirjastosta kaikille mieleistä luettavaa. Kotona luetaan kirjaa ja lukuvihkoon kirjataan paljonko on luettu sekä kerrotaan kirjasta. Lukuvihkon täyttäminen on ollut mieleistä puuhaa. 


Viime viikolla juhlimme sadannetta koulupäivää! Oppilaat saivat värittää kunniakirjat ja äänestää ohjelmaa toivetunnille. Toivetunnilla katsottiin Pokemon-videota. 


Joka viikko yhdellä äidinkielen jakotunnilla meillä on parilukutunti. Tällä viikolla aloitimme sarjakirjat parilukemisena. Oppilaat saivat lukuparin, jonka kanssa valittiin mieleinen kirja. Valittua kirjaa luetaan vuorotellen ääneen toisen seuratessa omasta kirjastaan. Välillä käydään etsimässä taululta kysymys kirjasta. Kysymykseen vastataan yhdessä keskustellen. 



 Perjantaina saimme taas nelosluokkalaiset kummioppilaat vieraaksemme. Oppilaat lukivat yhdessä tarinan Robotti Robosta ja sen jälkeen tehtiin tietysti itse robotit. Lopuksi robotille keksittiin nimi ja se vietiin aulan vitriiniin muiden robottien seuraan.  


torstai 11. tammikuuta 2018

Jouluretki kummiluokan kanssa

Viimeisellä kouluviikolla lähdimme kummien kanssa jouluretkelle. Heti aikaisin aamusta pakkasimme eväät reppuihin ja otimme suunnaksi Helsingin keskustan. Ensimmäisenä suunnistimme Annantalolle syömään eväitä ja tutustumaan lasten tekemään taiteeseen. Annantalon pihalla oli upea joulukalenterimökki. Eväitä syötiin ihanasti sisustetussa kahvilassa ja lopuksi kävimme tutustumassa yläkerran taideteoksiin. 



Matkalla Annantalolta Senaatintorille kävimme ihailemassa Stockmannin jouluikkunaa. 


Senaatintorilla tutustuimme ympäröiviin rakennuksiin ja Tuomiokirkon portailta oli hieno näkymä joulumarkkinoille. 


Tuomaan markkinoiden läpi kuljettuamme saavuimme Lasten kaupunkiin. Lasten kaupunki on lapsille suunnattu museo, jossa leikkiminen on sallittua. Siellä oli mahdollisuus askarrella, leikkiä, tehdä nukketeatteria ja tutustua vanhan ajan esineisiin. Emme olisi millään malttaneet lähteä pois!




Pidimme vielä pienen evästauon ja pysähdyimme Tuomaan markkinoille karuselliin. Olipa mukavaa päästä karusellin kyytiin! Karuselliajeluiden jälkeen oli aika suunnata takaisin koululle. Huippukiva päivä ihanien kummioppilaiden seurassa!


Joulukuun puuhia

 
Meidän luokan joulukalenteri oli tänä vuonna tonttukylä, johon jokainen lapsi askarteli yhdessä vanhempiensa kanssa yhden talon. Yhteinen askarteluhetki pidettiin itsenäisyysjuhlan jälkeen.


Tutustuimme joulukortteihin, joita lapset eri maista olivat lähettäneet. Samalla opimme sanomaan Merry Christmas and Happy New Year!


Kummien kanssa rakennettiin lumiukot koulun pihalle.



Käsitöissä teimme hämähäkit verkkoineen. Hämähäkin sai rakennella mieleisestään materiaalista ja verkko virkattiin sekä pujoteltiin itse naulattuihin nauloihin. 



Viimeisellä viikolla liikuntasaliin rakennettiin temppurata!